Osallistuin kuukausi sitten ensimmäistä kertaa taidenäyttelyn avajaisiin. Vaihdoin ykköset päälle, astelin Seinäjoen Taidehallille, minglailin, nautin sivistyneesti valkoviiniä ja loin kontakteja. – No, en. Totuus on, että olin unohtanut lapselta päivällä lainaamani astronauttikellon käteeni, minua närästi ja mikä pahinta, nauroin ääneen päänsä menettänyttä, munivaa lintua kuvaavan taulun äärellä.
Luulin meneväni juhlimaan, mutta taide – pahkana sentään – tuli ja kosketti, ja väärällä tavalla.
Se nauru oli täysin hallitsematon ja spontaani reaktio. Tuo ruma, rujo ja raju teos yllätti. Ja ällötti myös. Ja minä nauroin.
Sitähän sanotaan, että hämmennys tuottaa naurua, mutta reaktioni ei ollut vain hämmennystä. Se oli myös iloa ja onnea oivaltavan ja taidokkaan työn äärellä.
Heikki Hautalan näyttely oli voimakas kokemus. Välillä halusin sulkea silmäni ja kieltää ne mielikuvat ja tunteet, jotka näyttely minussa herätti. Välillä taas teokset houkuttelivat visuaaliseen ahmintaan.
Näyttely, ja taide ylipäätään, toimii kuin tirkistelyaukkona toiseuteen, toisen mieleen, maailmaan, ajatuksiin ja kokemuksiin.
Ja samalla, kun taiteen äärelle asettuu ja hetkeksi pysähtyy, se ei enää näyttäydy vain toiseutena, vaan mahdollistaa syvän samaistumisen ja yhteenkuuluvuuden tunteen syntymisen. Mutta näiden Hautalan töiden kohdalla voi olla inhottavaa myöntää, että sitä samaa kaaosta ja hämmennystä, mitä teoksissa on, löytyy myös itsestä. Olisi helpompaa kommentoida, että ”ei mulle” kuin toivottaa sen kaltaisen maailman tervetulleeksi.
Käynti Taidehallilla ei suinkaan aiheuttanut kokemuksena vain pelkoa ja inhoa Seinäjoella, päinvastoin.
Taidehallissa on parhaillaan hieno kahden näyttelyn kokonaisuus, täynnä nuorien taiteilijoiden teoksia.
Teoksia, jotka ovat hauskoja, oivaltavia, tylsiä, vaikeita, kauniita, rujoja, kantaaottavia, pelottavia, ymmärrettäviä, kosketeltavia, kuunneltavia, alueellisesti merkittäviä ja paljon muuta… Siis kaikkea sitä mitä taide voi olla, kun se ei taivu tiettyihin lokeroihin ja odotuksiin.
Mene ja tarkista itse, ovatko taiteilijoiden teokset ”sulle”.
Määränpää-näyttely jatkuu lokakuulle, mutta Heikki Hautalan näyttelyn voi kokea enää tämän viikon. (Ja onneksi vain tämän viikon, sillä odotan jo kovasti, että saan omat Hautalani kotiin. Minä todella sekosin ekoissa avajaisissani ja ostin heti kaksi työtä. Ne halvimmat tosin, sillä mesenaattiurani on vasta aluillaan. Töitä en toki rohkene paraatipaikalle kotonani laittaa. Sullon ne syvälle vaatehuoneeseen ja käyn salaa tirkistelemässä niitä aina kun tunnen oloni tarpeeksi rohkeaksi, jotta olen valmis vastaanottamaan myös tämän totuuden maailmasta ja itsestäni.)
Kolumni julkaistu Ilkka-lehdessä 10.9.2014.
http://www.ilkka.fi/mielipide/kolumnit/taidetta-komeroon-1.1681417
Heikki Hautalan näyttely Seinäjoen Taidehallissa 14.9.14 saakka.
Heikki Hautalan blogi http://heikkihautala.wordpress.com
Määränpää: Seinäjoki -näyttely Seinäjoen Taidehallissa 19.10.14 saakka.
Venla Korja 
Jätä kommentti