Näinä taloudellisina aikoina minulla ei ole varaa olla kyyninen! Ei silloinkaan, kun kansaa edustavat juhoeerolat väläyttelevät taiteilija- ja kirjailija-apurahajärjestelmien purkamista (HS 11.11.14). Kyseinen Eerolan kommentti oli toivottavasti vain provokaatio, mutta kieltämättä sydämeni tykytti hetken kiivaammin.

Silti en voi kyynistyä, koska se vie työkykyni, luovuus tyrehtyy ja ahdistun. Näin kevyesti ilmaistuna. Mutta kun Leinokaan ei tiettävästi loppuun saakka pysynyt yhtä optimistisena kuin parikymppisenä kirjoittaessaan yllä olevaa runoa, niin miten (nykytaiteilija/-ihminen) voisi säilyttää vilpittömyytensä ja ilonsa?

Ja miten (ihminen/taiteilija) jaksaa näinä taloudellisina aikoina?

Käännyn jälleen oraakkelini puoleen ja oitis hän vastaa:
”Miks emme me yhdessä käydä vois? / Jos murtuis yks, muut tukena ois.”

Oi Leino, sä mentorini, elämänkoutsaajani! Mä panen heti seitsemän kukkaa hattuuni ja upotan sen syvälle päähäni. Mä liputan yhdessä tekemisen ja kohtaamisen puolesta.

Sillä sitä taide minulle tällä hetkellä on, kohtaamista, kommunikaatiota ja yritystä ymmärtää. Oma työni perustuu soveltavaan teatteriin eli pitkälti yhteisön ehdoilla ja yhteisölähtöisesti toimivaan teatteriajatteluun, jossa yksi tärkeimmistä työkaluistani on monimerkityksellisesti kuuntelu.

Lisäksi, sen sijaan, että yksittäiset taiteilijat kärsisimme ja loisimme omissa nurkissamme ja omien kuppiemme äärellä, voimme me kohdata esimerkiksi yhteisessä Kuppilassa. Ja siitä olemme saaneet hetken nauttia, täällä Seinäjoellakin.

Taideyliopiston Kuppila on luonut puitteet monimuotoisen taiteilijaporukan kokoontumisille tämän reippaan kuukauden aikana. Taideyliopiston oman ohjelman lisäksi paikka on ollut avoin uusille yhteistyömuodoille. Ja muutenkin nyt on Seinäjoen ilmassa hyvää kulttuurikuhinaa ja ihmisläheistä meininkiä.

Kuinka komiaa se on, sitä en tiedä, mutta omannäköistä ja tärkeää. Ajattelua kuvaa avoimuus, yhteenkuuluvuus ja halu kehittää alueellista taideajattelua. Ja kuppila on toiminut mahtavana kohtaamispaikkana. Taide on ollut osa katukuvaa, keskellä kaupungin arkea.

Kyynisyys ei ole taloudellisesti eikä henkisesti kannattavaa. Yhdessä tekeminen kannattaa.

Ja loppuun hurja paljastus: taide ei ole taloudellisesti kannattavaa, sitä ei voi verrata yritystoimintaan. Kuten Helsingin kaupungin kulttuurijohtaja Nikula sanoi Ylen aamu-tv:ssa (10.11.14), meidän pitää hyväksyä se, että taide ja kulttuuri maksavat meille rahaa, mutta antavat jotain ihan muuta.

Ja mitä se muu voi olla, se onkin sitten oma mahtava keskustelunsa. Jatketaanko vaikka Kuppilassa?

Ja vielä, lupaan Leinon sanoin, että ”tilin leiviskästäni kerran teen, miten käytin ma kanteleen.”

Menivätkö julkiset rahat hukkaan vai käytettiinkö ne taiten…

VENLA KORJA
teatteri-ilmaisun ohjaaja