Kauan kaivattu – kolumni Ilkassa 8.7.2015

Hei rakas, olen odottanut sinua niin paljon. Olen unelmoinut sinusta, miettinyt millainen tulet olemaan. Mutta ei minulla ole mitään erityistoiveita sinun suhteesi. Ei suinkaan, ole sellainen kuin olet. Joka muodossasi olet varmasti odotettu, rakastettu ja kauan kaivattu. Ja täällä on myös muita, jotka odottavat sinua. Uskon, että elo näiden perheeni jäsenten kanssa sujuu mutkitta. Olet jo nyt heille hyvin tärkeä ja he kaipaavat sinua omalla tavallaan.

Rakas, olen yrittänyt laittaa asiat kuntoon, niin että täällä on kaikki valmista, kun tulet. Kun tulet, aion keskittyä vain sinuun. Kun tulet, olet etusijalla. Työ – niin tärkeää kuin se minulle onkin – jää nyt toiseksi. On sinun aikasi.

Millaista se sitten tulee olemaan? Se meidän yhteinen aikamme. Kun tulet, eristäydyn hetkeksi muusta maailmasta. Kun tulet, suljen tekniset kommunikaatiolaitteeni ja keskityn hellimään meidän herkkää onneamme. Meillä ei ole kiirettä tehdä mitään, ei kiirettä tavata ketään, ei kiirettä saada erityisiä elämyksiä tai kokemuksia. Aluksi riittää pelkkä yhdessäolo. Ja sitten, kun aika on sopiva ja olemme saaneet nauttia siitä omasta rauhastamme, voimme mennä ja tutkia muuta maailmaa.

Kun tulet, on minulla taas aikaa ajatella sukupolvien ketjua, kaiken katoavaisuutta, elämän pienuutta, luonnon kauneutta ja nöyrtyä kaiken sen edessä. Kun tulet, toivoni ihmiskunnan heräämisen puolesta nostaa taas päätään. Sinun myötäsi taas toivon todella, että tätä maailmaa riittää vielä sinun seuraajillesikin.

Rakas, me tulemme kohtaamaan erilaisia paineita, odotuksia ja kiusauksia. Meidän pitäisi mennä, olla rennosti, suorittaa ja elää hetkessä. Meidän pitäisi kokea paljon ja ylittää itsemme. Meidän pitäisi hoitaa asiat, jotka ovat jääneet roikkumaan. Meidän pitäisi käydä siellä ja käydä täällä. Suorittaminen pyrkii välillemme. Mutta älä huoli, minä suojelen meitä kaikelta tuolta!

Tiedän, että sinun tulosi horjuttaa muutenkin huteraa taloudellista tasapainoni, mutta se on sivuseikka. Sinua ei voi mitata rahassa. Ei ainakaan nyt. Olet korvaamaton, ja toivonkin etten vertaa sinua muihin vastaaviin. Toivon itselleni lujuutta ja aitoa ymmärrystä siitä, että sinä olet sinä ja minulle tärkeä juuri itsenäsi. Toki minulla on joitakin odotuksia sinun suhteesi, mutta ne ovat hyvin pieniä ja vaatimattomia, älä huoli. Lähinnä odotan, että saan istua kanssasi järvenrannalla ja kuunnella käen kukuntaa. Tiedän myös jo nyt, että yhteinen aikamme on rajallista. Kaiken katoavaisuuden ymmärtäminen vain lisää sitoutumistani sinuun.

Rakas, toivon, ettei sinulla ole minua kohtaan mitään erityisiä vaatimuksia. Toivon, että yhteiselomme pysyy rauhassa turhilta odotuksilta. Pyydän, että sinä kohtelet minua hyvin. Tärkeintä on, että et hylkää minua, sitä en kestäisi. Tarvitsen sinua.

Olet ainutlaatuinen – ja samalla vain yksi monista kaltaisistasi. Toivon kuitenkin, ettet jää viimeiseksi. Toivon teitä vielä monia. Sillä, en voisi elää ilman sinua ja kaltaisiasi. Olette välttämättömiä.

Ihana LOMA, niin on nimesi kaunis sana. Minä rakastan sinua jo nyt.

 

Kesä
Kuva: M. Korja

Jätä kommentti