Venla Korja

Löysin itsenäisyyspäivän puheeni vuoden takaa. Näiden sanojen myötä haluan edelleen toivottaa onnellista ja rauhallista itsenäisyyspäivää 98-vuotiaalle Suomelle!

Pidin tänään itsenäisyyspäivän puheen kotikyläni sankarihaudoilla. Käsittelin puheessani luonnollisesti itsenäisyyden ja suomalaisuuden merkitystä itselleni. Käsittelin myös niitä suuria menetyksiä, joita kyläni on menneen vuoden aikana kokenut. Puhuin yhteisöllisyyden merkityksestä, varsinkin menetysten yhteydessä.

Puhuin myös niistä suurista asioista, joista suomalaisuuteen liittyen voimme olla ylpeitä, mm. sivistys, koulutus, tasa-arvo, ihmisoikeudet ja demokratia. Viittasin myös suomalaisten luontosuhteeseen ja siihen, kuinka tärkeää on nyt kunnioittaa tuota suhdetta.

Mainitsin myös siitä monien sukupolvien työstä, joka edelsi itsenäistymistä vuonna 1917. Ja siitä kuinka tuo itsenäisyyden säilyttäminen vaati sanoinkuvaamattoman paljon seuraavilta sukupolvilta. Puhuin myös siitä, kuinka itsenäisyyteen liittyy sodan lisäksi rauha, eli kaikki se pitkäjänteinen sovittelu- ja yhteistyö, joka on liittynyt itsenäisyyden ylläpitoon vuosikymmenien ajan.

Puhuin myös siitä kuinka isänmaallisuus ja suomalaisuus ovat käsitteinä tuntuneet vierailta, siitä kuinka isänmaalliset symbolit on mielestäni ”omittu” sellaisiin tarkoituksiin, joita itse en voi allekirjoittaa.

Ja sitten puhuin siitä, kuinka pitkästä aikaa, viime perjantaina 28.11.2014, koin aitoa ylpeyttä kotimaastani. Puhuin siitä, miten sinä perjantaina tehtiin historiaa. Tasa-arvoisen avioliittolain hyväksyminen eduskunnan käsittelyyn ei ollut pelkästään rakkauden vaan myös tasa-arvon ja oikeudenmukaisuuden – sekä demokratian voitto. Ensimmäistä kertaa Suomen historiassa tämänkaltainen suoran demokratian toimintamekanismi on velvoittanut päätöksentekijöitä toimimaan kansalaisten aloitteen mukaisesti.

Viittasin myös siihen, että emme ensimmäistä kertaa ole tehneet edistysmielisiä päätöksiä tasa-arvon saavuttamiseksi. Sanoin, että tasa-arvoinen avioliittolaki on ollut minulle hyvin isänmaallinen teko. Teko, joka mahdollistaa tasa-arvoisen elämän kaikille maamme kansalaisille. Kerroin olevani ylpeä suomalaisuudestani.

Puhuin myös siitä, että suomalaisuus ei ole stabiili identiteetti. Sanoin, että moni meistäkin siellä sankarihaudalla ajatteli asiasta minun kanssani hyvin erilailla. Sanoin, ettemme ole yksi samanmielisten seurakunta. Suomalaisuus muuttuu ja se tarkoittaa montaa asiaa. Ja kun polarisaatio ja vastakkainasettelu lisääntyy, lisääntyy myös kuuntelun merkitys.

Sanoin, että meidän on oltava valmiita pysähtymään ja aidosti kuuntelemaan toisiamme. Suvaitsevaisuus ei ole sanahelinää vaan aito arvo, joka perustuu tahtoon kuunnella ja yrittää ymmärtää toista. Korostin myös sitä, että kuunteleminen ei tarkoita sitä, että meidän pitäisi olla samaa mieltä asioista. Kuuntelemalla toisiamme voimme ylläpitää rauhaa ja tasa-arvoista kanssakäymistä toistemme kanssa. Maailma muuttuu, ihmiset ja tilanteet muuttuvat. Mikään ei saa niitä pysymään paikoillaan tai pysähtymään tähän hetkeen – mikään ei myöskään palauta maailmaan siihen ”vanhaan hyvään aikaan”.

Muutosten aikana yhteisön merkitys kasvaa. Koen, että kylässäni on vahva yhteisö, on jotain tuttua ja turvallista, johon tukeutua; luonto, ystävät ja läheiset. Se oleellinen, jonka ihminen tarvitsee selvitäkseen.

Elämä jatkuu. Mennyttä ei pidä eikä tarvitse unohtaa, mutta sitä ei myöskään tarvitse kantaa taakkana mukana. Voimme katsoa menneeseen, oppia siitä, mutta hetki, jota elämme, on nyt.

Puhuin myös siitä, että meillä on nämä lapset ja tulevaisuus heissä. Puhuin siitä kuinka meillä on paljon hyvää, josta olla kiitollinen. Lastemme ja tulevien sukupolvien vuoksi meidän on tehtävä kaikkemme, jotta meillä on jatkossakin tämä kaunis, puhdas maailma, jossa voi kasvaa ja elää.

Sanoin heille, että me olemme täällä yhdessä ja että me olemme itsenäisiä.

Toivotin iloa, toivoa ja rakkautta heille, meille ja 97-vuotiaalle Suomellemme.