Venla Korja

Pian on enää sata päivää sataan! Vain sata päivää ja sitten Suomella on sellaiset juhlat, ettei paremmasta väliä.

Tätä sadan päivän etappia voi ensi maanantaina juhlistaa pukemalla sinivalkoiset vaatteet päälle. Seinäjoen kaupunki heitti haasteen ilmoille ja siihen sopii riemurinnoin tarttua.

Voi kunpa suomalaisuuden voisi pukea päälleen kuin sinivalkoiset vaatteet! Voi kunpa pukeutuessaan suomalaisuus imeytyisi sinisen taivaan, valkoisen lumen, vapauden ja muiden supisuomalaisuuden vertauskuvien muodossa sisimpääni.

Miten minusta tuntuu nyt niin vaikealta määrittää, mitä on olla suomalainen ja miten juhlia suomalaisuutta?

Mitä jos joutuisin tekemään esityksen suomalaisuudesta ja teatterista tämän päivän Suomessa? Mitä uutta voisi olla? On niin paljon helpompi kysyä kuin väittää. Miten voisin väittää mitään? Mikä voi olla totuus?

Tottakai osaan luetella suomalaisuuteen liittyviä asioita. Niistä voisi vaikka tehdä Suomi 100 -bingon. “Valitse luettelosta kuusitoista sanaa ja kirjoita ne ruudukkoon. Kun osallistut Suomi 100 -tapahtumiin, merkitse aina valitsemasi sanan kuullessasi rasti ruutuun. Kun saat neljän rastin suoran, huuda bingo ja ota yhteyttä, ostan sinulle kahvipaketin.” Mutta miten kertoa suomalaisuudesta niin, että se olisi omaperäistä?

Helsingin Taidehallissa on esillä Julian Rosefeldtin Manifesto-teos. Teoksessa Cate Blanchett tulkitsee 13:n eri persoonan kautta niin kuuluisia kuin vähemmän tunnettuja taiteilijamanifestejä.

Manifesti on julkinen ilmoitus tai julistus periaatteista. Manifesti siis kertoo, mitä sanottavaa taiteilijalla on ajastaan ja taiteestaan. Mutta mitä jos ei ole sanottavaa? Tai jos kaikki on jo sanottu? Jos suomalaisuus on jo kerrottu? Jos “minä rakastan sinua” on jo sanottu niin usein, ettei sanoissa ole enää voimaa? Miten löytää tuoreet sanat?

Onneksi Manifesto-teoksessakin kuultu Jim Jarmusch lohduttaa paljon siteeratulla lausunnollaan: “Mikään ei ole omaperäistä. Varasta kaikki, mikä sytyttää mielikuvituksesi. — Varasta vain asioita jotka puhuttelevat sieluasi. Silloin työsi (ja varkautesi) säilyy aitona. Aitous on korvaamatonta; omaperäisyyttä ei ole.“

Varastaa! Lainata! Siihenhän tämä uuden luominen perustuu. Voisinko siis lainata suomalaisuuden muilta?

Muiden teksteistä, teoksista, ajatuksista? Toisia kuunnellen, heihin ajatuksiani peilaten. Kuunnella, sulattaa ja suodattaa oman sydämeni läpi ja sieltä käsin pikkuhiljaa muodostaa omaa, tämänhetkistä ja varmasti muuttuvaa suomalaisuuttani.

VENLA KORJA
Varas